INNOCUM I1 toimitalon pohjatyöt meneillään

INNOCUMin alue sijaitsee Siilinjärven kuuluisien hiekkaharjujen välittömässä läheisyydessä maaperän ollessa rakentamiselle otollinen. Rakennuksen pohjatyöt ovatkin sujuneet ongelmitta ja aikataulun mukaisesti. Vielä on kuitenkin muutama kuorma-autollinen vietävä hiekkaista maata pois, jotta voidaan ajaa rakennuksen perustuksien alle patjaksi tuleva sepeli. Perustuksien valutöihin päästään marraskuussa ja kellarin seinät nousevat joulukuussa.

Syksyn jatkuneet rakennusta koskevat tekniset suunnittelukokoukset ovat vaihtumassa työmaakokouksiksi. Yhteistyö pääurakoitsija Rakennustyö Salmisen ja suunnittelutoimistojen Sitowisen sekä Granlundin henkilöiden kanssa on edennyt rivakasti hyvässä hengessä. Kaikki projektiin osallistuvien tahtotila on tehdä laadukas ja viihtyisä toimitilarakennus, jonka tulevat käyttäjät voivat myös olla tyytyväisiä sen tarjoamiin olosuhteisiin.

INNOCUM I1: neljä maanpäällistä kerrosta sekä pohjakerros. Rakennuksen pinta-ala on 3500 m2. Valmistuu joulukuussa 2023. Toimitilatiedustelut Janne Kasurinen, puh. 044 767 3401.