Tag Archive for: pieni pilatespaikka

Osallistu kuntosalin nimikilpailuun

Keksi nimi Kuntohoitaja Sirpan /Pienen Pilatespaikan uudelle kuntosalille ja voita 1/2 vuoden salijäsenyys !

Me INNOCUMISSA liputamme hyvinvoinnin puolesta ja olemme siksi erittäin iloisia, että alueellamme on tarjota loistavia liikuntamahdollisuuksia. Oman INNOCUM Kunto Clubimme kuntopiirin, pilateksen ja kuntonyrkkeilyn lisäksi Pienen Pilatespaikan ryhmissä voi harrastaa Barrea, PhysioPilatesta, Spiraalistabilisaatio/Faskia-jumppaa, XXL-Dancea ja ilmajoogaa. Lapsille ja nuorille Siilinjärven Kansalaisopisto tarjoaa useita tanssiryhmiä S6-rakennuksemme salissa. Ratsastusta pääsee harrastamaan Siilin Ratsastuskeskuksen opetustunneilla, suunnistusta Siilin Rastin korttelirasteilla ja jalkapalloa pelataan INNOCUM nurmikentillä useissa Sips joukkueissa. Lenkkeilystä voi nauttia ympärivuoden Kevättömän rantapoluilla ja viereisellä Patakukkulalla.

Kuntosalipalveluista alueellamme on vastannut Harjamäki MOVE, mutta Meri-Tuulian suunnatessa uusille urille salin toiminta päättyy tämän kuun lopulla.

 

Uusi kuntosali avautuu maaliskuussa

Kuntosalipalvelut saavat kuitenkin jatkoa, sillä Pienen Pilatespaikan Sirpa laajentaa toimintaansa ja avaa kuntosalin INNOCUM T3-rakennuksen vastaremontoidussa isossa salissa maaliskuun aikana! Nyt salille etsitään iskevää nimeä nimikilpailulla, jossa parhaan nimen ehdottanut saa palkinnoksi 1/2 vuoden kuntosalijäsenyyden. Nimiehdotuksia voi lähettää torstaihin 10.2. saakka alla olevan linkin kautta tai suoraan Sirpalle. Voittaja ratkaistaan arvalla, mikäli parasta nimeä on ehdottanut useampi osallistuja.

 

EHDOTA NIMEÄ SALILLE TÄSTÄ

 

Onnea nimikilpailuun ja menestystä uudelle kuntosalille!

 

 

 

Lisätietoja:
Sirpa Airaksinen
Pieni Pilatespaikka
puh. 044 971 1209
posti@kuntohoitajasirpa.fi
kuntohoitajasirpa.fi
facebook.com/KuntohoitajaSirpa

 

INNOCUM Kunto Club kauden päätöstreenit ensiviikolla livenä

INNOCUM Kunto Club kevätkausi 2020 päätetään livetreeneillä viikolla 22!

INNOCUM Kunto Club kevätkausi halutaan päättää hyvään yhteiseen pöhinään järjestämällä kauden viimeiset treenit livenä ryhmien omilla treenisaleilla! Varaudu myös sopivilla ulkovarusteilla, sillä treenit pidetään osin tai kokonaan ulkona sään niin salliessa.

Treenien järjestämisessä huomioidaan kaikki rajoitukset ja suositukset ja ryhmien ohjaajat varmistavat, että treenaaminen on hygieenistä ja turvallista. Tervetuloa liikkumaan!

 

KUNTONYRKKEILY 

Maanantaina 25.5. klo 17.15 -18.30
Harjamäki MOVE nyrkkeilysali, S3-rakennus, B-porras
Kuntonyrkkeilyvalmentajana toimii Harjamäki MOVE Meri-Tuulia Karjalainen

 

FASKIA-JUMPPA  

Tiistaina 26.5. klo 08.00-09.00
Pieni Pilatespaikka, S3-rakennus, B-pääty
Tunteja ohjaa Pienen Pilatespaikan fysioterapeutti Päivi Voutilainen.

 

TOIMINNALLINEN HARJOITTELU

Tiistaina 26.5. klo 16.00-17.00
CrossFit Siilinjärvi sali, T3-rakennus, sisäänkäynti T2-rakennuksen puolelta Luolan ovesta
Treenien päävalmentajana toimii CrossFit Siilinjärven Marko Saastamoinen.

 

PHYSIOPILATES

Keskiviikkona 27.5. klo 16.15-17.15
Pieni Pilatespaikka, S3-rakennus, B-pääty
Tunteja ohjaa Pienen Pilatespaikan PhysioPilatesohjaaja /kuntohoitaja Sirpa Airaksinen.


Aurinkoista kevättä kaikille!

Kunto Club etätreenit veloituksetta koko INNOCUM väelle toukokuussa

Poikkeuksellisesta keväästä huolimatta liikunnan ilo on jatkunut INNOCUM Kunto Clubissa, sillä kuntoilijat ovat voineet jatkaa treenaamista verkon kautta huippu ohjaajiemme on-line tunneilla! Omasta hyvinvoinnista ja liikkumisesta on nyt erityisen tärkeää pitää huolta monipuolisesti ja siksi haluamme tarjota kaikille INNOCUM alueella työskenteleville mahdollisuuden veloituksetta osallistua Kunto Club etätreeneihin koko toukokuun ajan! Tule rohkeasti liikkumaan ja treenaa oman kunnon ja fiiliksen mukaan rauhassa oman näytön kautta! Kunto Clubin treeneillä starttaat kohti keveämpää kesäkuntoa ja tutustut samalla uusiin lajeihin, joita voit halutessasi jatkaa myös syyskaudella.

Osallistumislinkit on lähetetty INNOCUM uutiskirjeessä. Jollet ole saanut uutiskirjettä, niin tilaa se osoitteesta uutiskirje.innocum.com/ ja laita viesti osoitteeseen jaana.tiilikainen@innocum.com, niin välitän sinulle linkit Kunto Club ryhmiin.

Ryhmät ovat alla. Osallistua voit vaikka kaikkiin!

KUNTONYRKKEILY
Maanantaisin klo 17.15 -18.30
Kuntonyrkkeily on tehokasta harjoittelua, jossa kehon energia saadaan liikkeelle, paino putoaa ja jumiutuneet lihakset saavat kyytiä! Harjoitteet voi tehdä yksin tai parin kanssa. Jos sinulta löytyy säkkiä, hanskoja tai muita nyrkkeilyvälineitä, niin voit hyödyntää niitä, mutta treenaaminen onnistuu ilmankin.
Kuntonyrkkeilyvalmentajana toimii Harjamäki MOVE/ Meri-Tuulia Karjalainen.

FASKIA-JUMPPA
Tiistaisin klo 08.00-09.00
Venyttele itsesi vetreäksi tiistaiaamun faskiajumpassa! Tarvitset vain pehmeäksi alustaksi maton tai jumppapatjan sekä hierontavälineeksi pienen pallon, tennispallo tai vastaava sopii hyvin.
Tunteja ohjaa Pienen Pilatespaikan fysioterapeutti Päivi Voutilainen.

TOIMINNALLINEN HARJOITTELU
Tiistaisin klo 16.00-17.00
Toiminnallinen harjoittelu sopii kaikille, jotka haluavat treenata täysillä, mutta turvallisesti. Tunnit sisältävät monipuolisesti liikkuvuusharjoitteita ja omia rajoja pääsee testaamaan nopeatempoisissa treeniosuuksissa. Varaa itsellesi jumppakepiksi vaikkapa harjanvarsi ja venyttelyä varten kuminauha tai vyö.
Treenien päävalmentajana toimii CrossFit Siilinjärven Marko Saastamoinen.

PHYSIOPILATES
Keskiviikkoisin klo 16.15-17.15
Keskivartalon lihaskorsetti ja kehon tasapaino kehittyvät pilatesliikkeiden avulla. Tunneilla opitaan käyttämään kehon lihaksia ja niveliä tasapuolisesti ja hallitsemaan omaa ryhtiä. Pehmeä alusta riittää välineeksi.
Tunteja ohjaa Pienen Pilatespaikan PhysioPilatesohjaaja /kuntohoitaja Sirpa Airaksinen.

Hauskaa Vappua ja liikunnan iloa kaikille!

Kuntojumppaa ja kehonhuoltoa Pienen Pilatespaikan syystarjonnassa

Pienessä Pilatespaikassa INNOCUM S3-rakennuksessa alkaa syyskuussa kaksi uutta liikuntaryhmää:

Tiistai-iltaisin klo 18.00 Kuntojumppa sekä klo 19.00 Kehonhuolto

12krt 5.9.- 28.11.2017. Hinta 70€/ 1 jumppa syyskausi ja jos haluaa osallistua molempiin niin yhteishinta 100€

Ohjaajana toimii urheiluhieroja Laura Niiranen

Tarkemmin liikuntaryhmistä täältä  jumppa mainos pdf

Ilmoittautumiset Lauralle;
hyvinvointipalvelut.laura@gmail.com
puh. 044 0605075

Aamuvirkkujen pilates Pienessä Pilatespaikassa tiistaisin

Aamuvirkkujen pilates tiistaisin klo 08 INNOCUM väelle Pienen Pilatespaikan uusissa tiloissa S3-rakennuksessa

Aamuvirkkujen pilates tunneilla on tilaa ainakin kuudelle innokkaalle INNOCUM hintaan 10€/tunti. Tässä ryhmässä voit turvallisesti aloittaa pilates harjoittelun. Aamutunneilla ”avaamme” kehon lempeästi, joten suihkun kautta ei tarvitse töihin kipittää. Tunnin aikana teemme syvien, asentoa ylläpitävien lihasten vahvistavia ja nivelten liikkuvuutta lisääviä harjoitteita sekä tasapaino -ja hengitysharjoituksia.. Välineinä käytämme mm. eri kokoisia palloja, Pilates rullaa,  Pilates renkaita ja kuminauhoja. Salilla on matot, joten mukaan tarvitset vain pikku pyyhkeen ja joustavan vaatetuksen.

Rohkeasti mukaan vaikka sinulla olisi esimerkiksi olkapää-, polvi-, selkä- tai tenniskyynärpäävaivoja. Näillä tunneilla saat reilusti vinkkejä miten ennaltaehkäiset ja jumppaat pois erilaisia tule-vaivoja. Olen mielelläni käytettävissä myös tunnin  jälkeen.

Tervetuloa lähtemään,
Verevänä, vetreänä ja vireänä töihin!

Sirpa :)

Pieni Pilatespaikka
INNOCUM rakennus S3
Posti@kuntohoitajasirpa.fi
044-9711209

www.kuntohoitajasirpa.fi

kuntohoitaja-sirpa-logo

S3

Pieni Pilatespaikka avaa salin INNOCUMIIN

kuntohoitaja-sirpa-logo

Hyvinvointi- ja liikuntapalvelut INNOCUM alueella monipuolistuvat entisestään, sillä Sirpa Airaksisen Pieni Pilatespaikka avaa salin ja hoitopisteen S3-rakennukseen 29.8.2016 alkaen

PhysioPilateksen lisäksi saatavilla on räätälöityjä liikuntaryhmiä työyhteisöille. Hyvinvointipalveluihin kuuluvat Kuntohoitaja Sirpan hieronta- ja vyöhyketerapiapalvelut, kuumakivi- ja jalkahoidot sekä lihaskalvohieronta ja kinesioteippaus.

Käyntiosoite:
INNOCUM S3-rakennus, B-pääty, Harjamäenraitti 9

Yhteyshenkilö:
Sirpa Airaksinen
puh. 044 971 1209
posti@kuntohoitajasirpa.fi

www.kuntohoitajasirpa.fi

S3