Asiakaspalvelua täydellä sydämellä – Kotipalvelu Pajunkissa

INNOCUMin yksi uusimmista tulokkaista on Kotipalvelu Pajunkissa. Yritys on toiminut Kuopiossa jo vuodesta 2014, mutta halusi laajentua myös Siilinjärven puolelle.

“Olemme tehneet töitä Siilinjärvellä pienimuotoisesti jo kauan, mutta meillä oli pitkään ajatus, että voisimme laajentaa merkittävämmin Siilinjärvelle. Lopulta laajentuminen tänne oli monen sattuman summa,” toimitusjohtaja Pinja Torssonen kertoo.

Omaishoitajan palveluseteliin tuli muutos vuonna 2023, jonka myötä seteliä voi käyttää myös siivoukseen. Siilinjärvellä ei ollut juurikaan toimijoita, joten Kotipalvelu Pajunkissalle alkoi tulemaan kyselyitä palvelusta. Lisääntyneiden kohteiden myötä Siilinjärven toimisto tuli ajankohtaiseksi. INNOCUMilta löytyi sopivat tilat, ja Kotipalvelu Pajunkissa muutti tiloihin marraskuussa. Siilinjärven toimintaa pyörittää palveluesimies Tiina Tuppurainen.

Kotipalvelu PajunkissanpPalveluesimies Tiina Tuppurainen ja toimitusjohtaja Pinja Torssonen värikkäässä Siilinjärven toimistossaan.

Palveluesimies Tiina Tuppurainen ja toimitusjohtaja Pinja Torssonen toimistossaan INNOCUMilla.

Enemmistö Pajunkissan asiakkaista on ihan tavallisia koteja. Kullakin siivoojalla on omat kohteet, ainoastaan loma-aikoina ja sairaspäivinä kohteessa tuuraa toinen henkilö. Kotisiivouksessa asiakaspalvelu korostuu, sillä etenkin iäkkäämmät asiakkaat ovat usein kotona siivouksen ajan.  Siivousten lisäksi palveluun voi kuulua myös ruuanlaittoa, pyykkihuoltoa ja muita kotitöitä.

Pajunkissan työntekijät ovatkin läsnä vakioasiakkaiden elämässä aivan erityisellä tavalla. “Joistakin asiakkaista on tullut jopa ystäviä”, Pinja Torssonen naurahtaa.

Kotisiivouskäyntejä tehdään yleensä 1-2 kertaa kuussa, ja joidenkin asiakkaiden luona käydään viikottain. Tästä syystä Pajunkissan työntekijät ovat usein ensimmäisiä, jotka huomaavat iäkkäämmän asiakkaan kunnon heikkenemisen. Tuppurainen ei ole epäröinyt soittaa omaiselle tällaisessa tilanteessa.

Työn asiakaslähtöisyyden, ja alan mielikuvia jakavan maineen vuoksi, työntekijöitä on ollut välillä vaikea löytää. Siivoustaitojen lisäksi työntekijältä tulisi löytyä myös asiakaspalvelutaitoja. Luottamus on myös tärkeää, työ kuitenkin tapahtuu enimmäkseen ihmisten kodeissa, vaikka toimitilakohteitakin on. Vastapainoksi työntekijöistä pidetään hyvä huoli. “Monet ovat hämmästyneet, miten pitkä ja kattava perehdytys meillä on,” Torssonen kertoo.

Siilinjärven toimiston myötä työntekijöiden ei myöskään tarvitse enää kulkea Kuopio-Siilinjärvi väliä.

Maailman myllerykset ovat aiheuttaneet hikikarpaloita myös Kotipalvelu Pajunkissalle, mutta huoli on ollut turha. “Kotipalvelu näyttäisi olevan yksi viimeisiä asioita, joista tingitään,” Torssonen kertoo. Työtä pidetään selkeästi tärkeänä.

Tutustu Kotipalvelu Pajunkissaan heidän verkkosivuillaan: https://kotipalvelupajunkissa.fi/