Sankariviitta ylle ja töihin – esittelyssä uusi toimitusjohtaja Janne Rahunen
INNOCUMin uusi toimitusjohtaja Janne Rahunen aloittaa työssä lokakuun ensimmäinen päivä. Kuopiolaiselle Rahuselle INNOCUM oli nimenä tuttu, mutta ilmoitus haettavasta toimitusjohtajan paikasta sai hänet perehtymään yrityskeskuksen ja sen historiaan syvällisemmin.
Gebwellillä pitkän uran mm. talous- ja toimitusjohtajan roolissa tehnyt Rahunen kiinnostui INNOCUMista erityisesti sen historian ja perinnön vuoksi: kuinka rakennuksia uudistetaan tämän päivän vaatimusten mukaisesti, kuitenkin säilyttäen historian ja alueeseen liittyvät tarinat. Uutta työtehtäväänsä Rahunen ei ota kevyesti, vaan tähtää pitkään ja merkitykselliseen uraan INNOCUMilla.
“Toivon, että minulla olisi edessä pitkä rupeama INNOCUMilla, jossa voin tehdä merkittäviä asioita.”
Yritysten menestyminen on kaiken a ja o
INNOCUMin uuden toimitusjohtajan Janne Rahusen työaamut alkaa sankariviitan pukemisella. Rahunen haluaa tehdä töissään tekoja, joilla on merkitystä alueen ihmisille ja yrityksille. Näin tulee tapahtumaan myös INNOCUMilla.
Rahusella on jo paljon ideoita INNOCUMiin liittyen, mutta ennen suurempia uudistuksia hän haluaa käydä läpi INNOCUMin toimintaa, jotta suunta pysyy samana. “INNOCUMilla on jo tehty paljon hyviä asioita, joita voisi vahvistaa. Vasta sen jälkeen voisi alkaa pikkuhiljaa katsomaan, mitä uutta lisätään,” Rahunen kertoo.
Pitkä kokemus Gebwellillä ja viimeisin toimenkuva Savon Yrittäjien International Call -kansainvälistymispalvelussa ovat antaneet Rahuselle hyvän kuvan yrittäjien tarpeista. Yritysten menestyminen onkin Rahusen tavoite myös INNOCUMilla:
“Tärkeintä on, että saadaan toimintaympäristö sellaiseksi, että yritykset voivat menestyä. Se on tärkein asia tässä tehtävässä.”
Rahunen haluaisikin viedä INNOCUMin suuntaa vielä vahvemmin yrityspalvelukeskuksen suuntaan.
Ihmisten kohtaaminen on arvokkainta
Vahvasta teknillisestä taustastaan huolimatta Rahusen vahvuus ja mielenkiinto on ihmisten kanssa toimiminen. Hän jakaa mielellään omaa osaamistaan keskusteluissa muiden ihmisten kanssa. “Ihmisten kohtaaminen on se mun juttu. Teamsin ja muiden sähköisten välineiden aikakaudella välillä unohtuu, että oikea ihmisten kohtaaminen on arvokkain asia, mitä pystytään tekemään. Sitä ei saisi unohtaa,” hän kertoo.
Luonteeltaan Rahunen kertoo olevansa utelias, määrätietoinen ja kehityshaluinen. “En mielellään ole yksillä raiteilla ajelija, vaan haluan kurkistella, mitä mahdollisuuksia maailma tarjoaa,” Rahunen kertoo. Utelias luonne saa Rahusen oppimaan uutta monista erilaisista aiheista. Viime aikoina erityisesti tekoäly on kiinnostanut.
Positiivinen jälki Pohjois-Savoon
Rahusen elämäntavoite on jättää positiivinen jälki Pohjois-Savoon omalla toiminnallaan. “Haluaisin että vanhana pystyisi katsomaan omaa uraa, että onpa tullut tehtyä paljon hyviä asioita. Haluan jättää oman jälkeni Pohjois-Savoon,” Rahunen kertoo unelmistaan.
“Sopivasti kun on lahjoja, niin haluaisin ne käytettyä niin että lähialueiden ihmiset ja sivussa myös yritykset niistä hyötyisi.”
Päivän vastuunkannon jälkeen Rahunen laittaa sankariviitan naulaan, ja keskittyy perheen kanssa touhuamiseen, lähiluontoon ja helppoon elämään ilman sen suurempia suunnitelmia.
Lue myös: Janne Rahunen Yrityskeskus INNOCUMin toimitusjohtajaksi