Kohti avoimempaa puhetta – Seksuaaliterapeutiksi opiskeleva Merja Säisä auttaa löytämään sanoja vaikeillekin asioille

Merja Säisän vastaanotto sijaitsee I1-rakennuksen 3.kerroksessa.
Seksuaalisuus on osa meistä jokaista – mutta silti siitä puhuminen voi olla yllättävän vaikeaa. Merja Säisä haluaa madaltaa kynnystä kohdata aihe ammattilaisen kanssa. Hän opiskelee parhaillaan seksuaaliterapeutiksi, ja ottaa jo nyt vastaan asiakkaita osana koulutustaan. Ennen marraskuuta alkavat asiakkuudet toteutetaan maksutta.
”Seksuaalisuus kytkeytyy moneen asiaan – parisuhteeseen, kehonkuvaan, turvallisuuden tunteeseen ja lapsuuden kokemuksiin. Siksi sen kanssa ei tarvitse jäädä yksin,” hän kertoo.
Merjalla on pitkä tausta sosiaalityössä, erityisesti lastensuojelussa ja lähisuhdeväkivallan parissa. Halua syventyä seksuaalisuuden teemoihin syntyi jo vuosia sitten seksuaalineuvojakoulutuksen kautta.
”Työssä perheiden kanssa huomasin vanhempien välisen vuorovaikutuksen vaikuttavan koko perheen hyvinvointiin. Ja kuinka usein sielläkin taustalla on mahdollisesti seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä, joista ei vain ole osattu tai uskallettu puhua ja pyytää apua. Tämä esimerkki kuvastaa kuinka seksuaalisuuteen liittyvät asiat vaikuttavat eri elämän osa-alueisiin” hän sanoo.
Nyt Merja rakentaa omaa ammatillista polkuaan seksuaaliterapeuttina – ja auttaa asiakkaita löytämään sanoja sellaisillekin asioille, joille on vaikea antaa muotoa.
Termistöä
Seksuaalineuvoja
Auttaa yksittäisissä seksuaaliterveyteen liittyvissä kysymyksissä, kuten ehkäisyssä, seksuaalikasvatuksessa tai seksuaalisessa suuntautumisessa. Työ on usein ohjaavaa ja tiedon jakamiseen perustuvaa.
Seksuaaliterapeutti
Työskentelee syvällisemmin seksuaalisuuteen liittyvien haasteiden parissa, kuten haluttomuus, kehonkuva, identiteetti, parisuhdeongelmat tai seksuaalinen trauma. Terapia voi olla yksilö- tai parikeskeistä, ja se tukee asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Psykoterapeutti
Koulutettu terveydenhuollon ammattilainen, joka auttaa mielen hyvinvoinnin lisäämisessa, mm. käsittelemään elämänkriisejä, mielenterveyden ongelmia tai traumaattisia kokemuksia. Psykoterapia voi tukea seksuaaliterapiaa, jos taustalla on syvemmät psyykkiset haasteet.
Olemme avanneet mielen hyvinvoinnin ammattilaisiin liittyvää termistöä myös aiemmassa artikkelissamme: https://www.innocum.com/integratiivinen-psykoterapeutti-tiina-peltola/
Matalalla kynnyksellä, juuri sinun ehdoillasi

Seksuaaliterapiassa voidaan käyttää mm. erilaisia kortteja puhumisen tukena
Seksuaaliterapiaan voi tulla hyvin monenlaisten aiheiden kanssa. Esiin nousevia aiheita voivat olla esimerkiksi haluttomuus tai halujen eriparisuus parisuhteessa, kehonkuvaan liittyvät haasteet, seksuaalinen identiteetti, uskottomuus tai vaikeat kokemukset, kuten hyväksikäyttö tai seksuaaliväkivalta. Kyseessä voi olla myös ennakoiva keskustelu esimerkiksi vauva-arjen vaikutuksesta parisuhteeseen.
”Tärkeintä on, että asiakas saa tulla juuri sellaisena kuin on. Joskus puhuminen voi olla helpompaa tuntemattomalle. Minun tehtäväni on luoda tila, jossa on turvallista pysähtyä näiden asioiden äärelle,” hän sanoo.
Työskentelyssä käytetään asiakkaalle sopivia keinoja – keskustelua, harjoitteita tai kehotyöskentelyä. Jokainen saa edetä omassa tahdissaan. Pariskuntien kanssa voi työskennellä yhdessä tai erikseen, tilanteen mukaan.
Ennen marraskuuta 2025 maksuttomat käynnit
Merja Säisä etsii parhaillaan asiakkaita osana seksuaaliterapeuttikoulutustaan. Kaikki asiakkuudet ja asiakassuhteeseen sovitut käynnit, jotka alkavat ennen marraskuuta 2025, ovat maksuttomia.
Asiakkaaksi voi tulla yksin tai parina, ja aiheena voi olla mikä vain seksuaalisuuteen liittyvä teema – olipa se suuri tai pieni.
”Toivon, että kynnyksen ei tarvitse olla korkea. Tämä on minulle oppimisprosessi, ja juuri siksi jokainen tapaaminen on arvokas – niin minulle kuin asiakkaallekin,” hän sanoo.
Tule mukaan tukemaan uuden asiantuntijan matkaa – ja pysähdy samalla omien ajatustesi äärelle.
Merja Säisän yhteystiedot:
041 364 0470
hohtoahyvinvointiin@gmail.com
Innocum I1 rakennus, 3krs