Yrityskeskus INNOCUM laajentaa toimintaansa uusilla yritystonteilla

Yrityskeskus INNOCUM vahvistaa asemaansa kasvavana yritysalueena Siilinjärvellä tarjoamalla uusia tonttivaihtoehtoja tuotannon, teollisuuden ja logistiikan tarpeisiin. Harjamäkeen toteutetut katu- ja infrastruktuurihankkeet avaavat alueelle uusia rakentamismahdollisuuksia ja tukevat yritysten kasvua pitkälle tulevaisuuteen.

Alueelle valmistuivat syksyllä 2025 uudet Isoharjantien ja Piikkitien katuosuudet, joiden myötä yhteydet uusille yritystonteille saatiin avattua. Kunnan toteuttama urakka sisälsi muun muassa vesihuollon, hulevesiverkoston, valaistuksen sekä katujen ja asfalttipäällysteiden rakentamisen. Samalla alueelle mahdollistui yli 10 000 kerrosneliömetrin lisärakennusoikeus liike-, toimisto- ja toimitilarakennuksille sekä pienteolliselle toiminnalle.

INNOCUM tarjoaa yrityksille joustavasti muokattavia tontteja valmiin infrastruktuurin ääreltä. Tontteja voidaan yhdistellä yritysten tarpeiden mukaan, ja alueen kaavoitus tukee monipuolista rakentamista. Valmis yritysympäristö, toimivat palvelut sekä hyvä saavutettavuus tekevät alueesta houkuttelevan vaihtoehdon kasvaville yrityksille.

Laajentumisen ensimmäinen konkreettinen rakennushanke käynnistyy kesällä 2026, kun INNOCUM rakennuttaa uuden keskusmerkkaamon pitkäaikaiselle vuokralaiselleen Sakupe Oy:lle. Noin 700 neliömetrin uudisrakennus valmistuu maaliskuussa 2027, ja hankkeen toteuttaa Lujatalo Oy.

INNOCUMin toimitusjohtaja Janne Rahunen näkee alueen kehityksen pitkäjänteisenä investointina yritystoiminnan kasvuun.

– Uudet tieyhteydet ja valmis infrastruktuuri mahdollistavat nyt myös muiden tonttien rakentamisen. Tavoitteena on tarjota yrityksille toimiva ja helposti saavutettava ympäristö, jossa kasvulle on aidosti tilaa, Rahunen kertoo.

Harjamäen alueen kehittäminen parantaa samalla liikenteen turvallisuutta ja logistiikan sujuvuutta. Esimerkiksi raskasta liikennettä voidaan uuden tielinjauksen ansiosta ohjata pois Hamulan koulun läheisyydestä suoraan Piikkitielle.

INNOCUMin tontit sijaitsevat palveluiden läheisyydessä: lounasravintola Lataamo ja INNOCUM Kokousmaailma ovat vain noin 200 metrin päässä, ja joukkoliikenneyhteydet alueelle toimivat tiheästi.

Lisätietoa tonttien varaamisesta:

INNOCUM on vehreässä Harjamäessä sijaitseva monipuolinen yrityskeskus, jossa toimii yli 60 yritystä eri toimialoilta. Alue tarjoaa muunneltavat toimitilat, modernit kokouspalvelut ja hyvän saavutettavuuden valtaväylien läheisyydessä vain 20 minuutin päässä Kuopiosta.

Ota yhteyttä

Yrityskeskus INNOCUM
Isoharjantie 6
71800 Siilinjärvi

044 767 3401
044 767 3402

innocum@innocum.com

Ravintola Lataaamo
Harjamäenraitti 7
71800 Siilinjärvi

017 462 2682
info@ravintolalataamo.fi

Nettisivut: UNELMA