7.4.2020

Hei,

Kevät on tulossa INNOCUMiin aivan eri tunnelmissa kuin viisi viikkoa sitten olisin voinut ajatella. Maailma muuttui todella nopeasti näkymättömän Koronavirusuhan alla. Kohdallamme uhka konkretisoitui, kun perheystävämme menehtyi viruksen aiheuttamaan sairauteen tehohoidosta huolimatta. Miten heikko ihminen onkaan luonnonvoimien edessä? Kuinka tässä nyt näin kävi? Virushan sairastutti ihmisiä kaukana Kiinassa eihän sen pitänyt tänne levitä!

Tämä pandemia osoittaa, että seilaamme avaruudessa kaikki samalla maapallolla kuin olisimme järvellä samassa veneessä. Kaikki on pidettävä mukana toinen toistamme kunnioittaen ja auttaen. Erimielisyyksiä voi olla keinoista, mutta kaikesta pitää pystyä keskustelemaan ja löytämään yhteisesti hyvät ratkaisut. Suomen hallitus on tehnyt useita vaikeita päätöksiä, joilla hidastetaan viruksen leviämistä. Nämä päätökset rajoittavat mm. useiden yritysten toimintaa siten, että ne ovat joutuneet toistaiseksi keskeyttämään toimintansa.

Nämä rajoitukset näkyvät myös INNOCUMilla. Hyvinvointipalvelujaan tarjoavat yritykset ovat joutuneet sulkemaan ovensa. Lounasravintola Lataamo on toistaiseksi suljettu noudattaen Suomen hallituksen määräystä, jonka mukaisesti kaikki ravintolat on pidettävä suljettuina 31.5.2020 saakka. Kokous- ja neuvottelutilavaraukset on peruttu ja uusia varauksia ei oteta vastaan ennen kuin yli kymmenen kokoontumiset sallitaan jälleen. INNOCUM Kunto Club on siirtynyt etäaikaan kuten useat työntekijät mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi INNOCUMilla on tehty pieniä tekoja, joilla on suuri vaikutus. WC tiloista on kangaspyyheautomaatit tyhjennetty ja tilalle laitettu kertakäyttöisiä paperipyyhkeitä. Saippuan lisäksi käsidesi on ilmestynyt taukokeittiöihin ja WC tiloihin. Myös yleisten tilojen siivousta on tehostettu. Kaikista toimenpiteistä huolimatta, meidän ihmisten toiminta on ratkaisevassa asemassa siinä, miten virus leviää. Emme voi sitä täysin estää, mutta hidastaa voimme huolehtimalla omalta osaltamme annettuja suosituksia, ohjeita ja määräyksiä. Toimitaan kuten Tasavallan Presidentti kehotti suomalaisia ottamaan toisistaan etäisyyttä fyysisesti mutta samalla lähentymään toisiaan henkisesti.

Epävarmuus tulevaisuudesta on näinä päivinä useimpien ajatuksissa. Miten maailma muuttuu vai palaako kaikki entiselleen, onko tämä ohimenevää vai tuleeko tällainen aika vielä toistumaan. Emme tiedä mitä on edessä, elämme nyt päivän kerrallaan. Mutta jokainen päivä on kuitenkin uusi mahdollisuus, vaikka välttämättä se ei aina siltä tunnu. Se on varmaa, että tästäkin selvitään ja maailma ei välttämättä tule olemaan entisensä. Minä kuitenkin uskon, että maailma on tämän pandemian jälkeen parempi paikka. Se ei tarkoita helppoutta, vaan sitä, että huomioimme toisemme ja pyrimme yhteistyössä rakentamaan parempaa elinympäristöä. Yksilökeskeisestä ajattelusta siirrytään yhteisökeskeiseen ajatteluun. Sillä nyt huomaamme, miten olemme riippuvaisia toinen toisistamme. Sinun hyvinvointisi on myös minun hyvinvointiani ja toisinpäin. Mutta töitä se vaatii ihan jokaiselta ja aktiivista osallistumista jälleenrakentamistyöhön.

Pysytäänhän terveinä ja ollaan yhteydessä!

Hyvää kevättä!

Janne