3.2.2017
3.2.2017
Elämme INNOCUMissa sydän talven aikaa. Toisaalta tuntuu sille, kun kevättalvi alkaisi olla jo käsillä, kun nämä ilmojen lämpötilat ovat voimakkaasti vaihdelleet ja vettäkin on satanut rapsakassa pakkassäässä. Myös linnut ovat heränneet laulamaan päivän pidetessä. Ei aikaakaan, kun pääsemme jälleen valoisan aikana saapumaan töihin ja kotia lähtökin voi tapahtua vielä auringon loistaessa taivaanrannassa. Kaikkihan tämä riippuu tietysti siitä mihin aikaan sitä päivän työnsä aloittaa ja lopettaa sekä vielä kun on tullut tuo kiky -sopimus, joka jatkoi päivittäistä työaikaa 6:lla minuutilla. Toisaalta täällä INNOCUMissa on niin mukava työskennellä, että tännehän palaa vielä mieluusti myös illalla.
Vuosi 2016 meni ja uutta vuottakin on jo ensimmäinen kuukausi takana. Lainatakseni erästä pastoria, joka kertoi minulle työnsä olevan ikuisuustyötä, niin ajattelin, että oikeastaan ikuisuustyötähän tämä on näiden viihtyisien vanhojen rakennuksienkin kanssa. Sen kun toisesta päästä valmiiksi saat, niin toisesta täytyy uudestaan aloittaa.
Valmiiksi on nyt saatu rakennuksen S1, Länsisiiven 4. kerroksen pintaremontti. Uudet toimijat ovat päässeet aloittamaan työnsä siistityissä lähes uuden veroisissa tiloissa. Muutot ovat nyt myös takanapäin, kun 2. toisen Länsisiiven tilat ovat saaneet uudet käyttäjät. Remontti ja muutot ovat voineet aiheuttaa hieman häiriöitä muulle toiminnalle ja olen pahoillani siitä, mutta nyt tilanne tältä osin rauhoittuu.
Sitä vastoin rakennuksessa S3, on vielä 2. krs:n pohjoispäädyssä täysi touhu päällä. Sinne valmistuu helmikuun aikana aivan upeita toimistotiloja. Modernisoidut tilat vanhassa ympäristössä -talon arvokkuutta unohtamatta. Kaikki pinnat ja valaistus uusitaan. Samalla jokaiseen huoneeseen on vedetty valmius nopealle verkkoyhteydelle. Uutuutena INNOCUMin alueella on myös avonainen työtila useammalle työpisteelle. Tähän tilaan voi järjestellä useamman työntekijän modernin toimiston. Työpisteiden vapaampaan sijoitteluun pyritään kattoon asennetulla kourulla, joka tuo sähkön ja tietoliikenneyhteydet keskelle tilaa. Mikäli olet kiinnostunut tästä tai muista tiloista, niin ota yhteyttä.
Ikuisuustyö jatkuu kevään aikana rakennuksessa S2, joka paremmin tunnetaan Pilvilinnan päiväkotina. Maaliskuussa jatkamme siitä mihin viime kesänä jäimme. Eli katon ja räystään korjaus tehdään tänä keväänä rakennuksen Itäpäädyssä. Kesällä teemme myös talon sisällä korjaustöitä viihtyisyyden parantamiseksi.
Lisäksi tämän vuoden suunnitelmassa on monta muuta isompaa ja pienempää huolto- ja korjaustyötä, joiden tavoitteena on parantaa alueemme ja rakennuksiemme viihtyisyyttä työntekemispaikkana. Näihin palaan myöhemmin kevään aikana.
Toivotan kaikille oikein mukavaa talven jatkoa ja hymyillään kun tavataan!
t.Janne