21.9.2018
21.9.2018
Hei,
Syksy saapui INNOCUMiin. Pitkän kesän jälkeen sää alkaa vähitellen viiletä ja ilmassa on syksyn tuntua. Kesä oli todellakin pitkä. Se alkoi oikeastaan jo huhtikuun puolella, kun ilmat lämpenivät nopeasti sulattaen lumet vauhdilla. Toukokuussa oli jo sään puolesta kesä. Viilein jakso kesästä sattui tietysti kesä-heinäkuun vaihteeseen, jolloin itse olin kesälomalla. En valita, vaikka sitten töissä välillä lämmintä olikin. Helle puski päälle ja vanhojen rakennuksien kiviseinät lämpenivät niin, että hiki välillä virtasi selkäpiitä pitkin. No, nyt voimme muistella lämmöllä sitä ihanuutta, josta saimme menneenä kesänä nauttia.
”Syksy toi maalarin ja rakennuksille hanslankarin” Laulussa puhutaan kylläkin keväästä, mutta täällä INNOCUMissa korjaus- ja rakennustyöt jatkuvat ympäri vuoden niin sisällä kuin ulkona. Viimeisin näkyvin muutos on rakennuksen S1 Lataamon lastaussillan yläpuolella olevat seinän rappaus- ja maalaustyöt. Tähän mennessä tänä vuonna on tehty jo lähes 30 isompaa ja pienempää korjaustyötä eri puolilla INNOCUMin aluetta. Kaikki korjaustyöt tähtäävät siihen, että meillä on yhä parempi tehdä omia töitämme täällä. Kiitos, että olette olleet kärsivällisiä, vaikka olettekin välillä joutuneet tekemään töitä remontin keskellä.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että INNOCUMissa toimitilat alkavat olla täynnä. Edelleen tilanne on jatkunut käyttöasteen suhteen kiitettävällä yli 96 %:n tasolla. Tällä hetkellä muutama vapaa tila löytyy rakennuksista S1, S3, T3 ja M4. Tässä onkin haastetta saada nämä loput vapaat tilat kohtaamaan tilantarvitsijan tarpeet, mutta kaikki on mahdollista, jopa 100% käyttöaste. Kiitos kuuluu erityisesti teille, INNOCUMin asiakkaat, kun olette suositelleet tilojamme niitä tarvitseville.
Ja kun tilat ovat tehokkaassa käytössä, tulee välillä ruuhkaa pysäköintialueilla. Pysäköintialueiden hetkellisiä ruuhkahuippuja on pyritty leikkaamaan ohjeistamalla pysäköintialueiden käyttöä eri asiakkaiden kanssa. Samalla olemme myös järjestelleet vakiopaikkoja uudelleen. Hieman on helpotusta saatu aikaan, mutta edelleen tiedämme, että haasteellisia päiviä pysäköinnin suhteen ovat ne, kun samalle päivälle sattuu useampi koulutus tai kokous. Autoille kyllä löytyy pysäköintipaikka alueelta, mutta se ei välttämättä ole ihan sen rakennuksen vieressä, mihin itse on menossa. INNOCUMin alueella on kuitenkin vapaapysäköinti varattuja paikkoja ja paria aikarajoitettua aluetta lukuun ottamatta. Ei ole enää montakaan paikkaa tai aluetta, missä paikoitus olisi ilmaista. Eli mikäli joutuu vähän kauemmaksi autonsa pysäköimään, niin silloin kannattaa ottaa pieni kävelymatka huvin ja urheilun kannalta, mikä virkistää niin mieltä kuin kehoa. Kiitos, kun olette olleet tässäkin asiassa kärsivällisiä.
On aivan mahtava kuulla, että INNOCUMin alueen monimuotoisuus on tämän alueen rikkaus. Tällaista toista vastaavaa aluetta ei Suomessa ole ja tuskinpa maailmastakaan löytyy. Työskentelemme ja elämme elämäämme ainutlaatuisessa paikassa ainutlaatuisten ihmisten kanssa. Olkaamme siis tästä iloisia ja onnellisia.
Oikein mukavaa syksyä!
t. Janne